maanantai 30. tammikuuta 2017

#75 ~ SYY ONTUMISEEN LÖYTYI ~

Wili veteli jo itsenäisesti lauantaina lisättyä ravia tarhassa ja perjantaina myös pukkilaukka oli kova sana, joten kavioluun murtuma siis on unohdettu arvauslistalta.
Meidän alueen yksityinen ell pääsikin jo sunnuntaina illasta kuvaamaan ponin jalat. 

Alkuun katsottiin lämpökameralla, ja oej kavio aivan kuumana. Ei löytynyt kuitenkaan voimakasta pulssia vieläkään joka oli kummallinen asia. Sitä kun ei ole ikinä löytynyt aijemminkaan meillä ollessa. Sitten vähän liikettä taluttaen pihalla, puhtaalta näyttää, hiukan levittää oej, mutta ei muuten pahempaa. 

Myös ell kokeili vuohisnivelen ja kavio nivelen reagointia taivutukseen ja ei ollut juuri mitään reagointia.


Poni käytävälle, ja rauhoitetta vähän jotta pysyy kuvauksen aikana paikallaan. Kun odotettiin vaikutuksen alkavan, niin ell. kasaili röntgen laitteita. 



Päästiin vihdoin aloittelee kuvaukset. Ensin vasen etujalka, ja sen jälkeen oikea etujalka. Kaviopohjat liian ohuet, vuohisnivelessä hiukan muutoksia, niitä melkein löytyy kaikilta urheiluhevosilta joten niistä ei ole ainakaan nyt haittaa. Nuljuluissa on myös pieni muutoksia. 


Vauriota vuohisessa, toisessa vuohisessa oli pieni "pikki".



Kuvia tutkiessa näkyykin oej kavion pohjassa jokin outo tumma läntti.. Se voi olla jotain "shittiä" pohjallisen ja kavion välissä, taikka sitten kaviopaise. Seuraavassa sivuprofiili kuvasta näkyykin selvästi paise, eikä se oli edes kovin pieni. 

Kaviopaise näkyy selvästi tässä kuvassa.


Ell irroitti kengän kyseisestä jalasta ja tunnusteltiin kavion pohjaa. Paise on jo tehnyt muutoksia kavion pohjaan, joten se on luultavasti tullut ponille jo ed. kengityksen jälkeen, silloinhan poni ontui välittömästi kengityksen jälkeen samana päivänä ja seuraavana päivänä (naula luultavasti lyöty väärään kohtaan) sekä kaviopohjia vuoltuliikaa. Näin ollen bakteeri on päässyt jylläämän siellä ja on tullut paise. Mutta se mikä tässä on erityisen outoa... sitä voimakasta varvaspulssia ei löytynyt mistään. Kavio on ollut vasta nyt viime keskiviikosta asti lämmin/jopa kuuma. 


Ell avasi paiseen ja kaivoikin kaviota hyvin huolella auki, sisäsivulta ylemmän naulan luonta ihan kavion kärkeen saakka. Hui minkä verran törkyä siellä olikaan. 

Musta nuoli osoittaa minne asti kavion pohjaa avattiin.


Avauksen jälkeen putsatiin ja ell laittoi hauteen jalkaan. Tänä aamuna kengittäjä saapui ja vaihdettiin molempiin jalkoihin uudet pohjalliset, sekä laitettiin tervaa ja tappuraa. 

Wili antoi kengittää ihmeen hyvin, vaikka varmasti kavio on arka nytten. Varvaskäännettä kengittäjä ei käynyt hirveästi naputtamaan. Kunhan kavio on saanut hiukan levätä niin naputtelen itse sen hyvin kiinni. 


Huh, miten olenkaan helpottunut. Ei onneksi mitään vakaavaa siis löytynyt ja pääsemme pian aloittamaan treenit. Sen aikaa mennään liikutuksissa pelkkää käyntiä, kunnes poni on täysin puhdas oej liikkeestä, sitten voidaan aloittaa hypytkin.


perjantai 27. tammikuuta 2017

#74 ~ VIELÄ TOISTAISEKSI "MYSTINEN" ONTUMINEN ~

"Ei hel***ti.. Miks et käytä jalkaas kunnolla?!?!" 
Oli lauseeni kun talutin ponit illalla talliin keskiviikkona. 

Wili siis tuli  täysin epäpuhtaasti tarhasta. Vietiin B talliin ja nappasin tallista liinan ja raipan - määränpäänä katsoa mitä Wili ontuu, miten se ontuu, ja ponin yleisilme.
Oej eli siis oikea etujalka. Oikeaan kierrokseen on täysin pelistä pois, ei kuuloakaan että ravuuttaisi. Vasempaan kierrokseen parempi, mutta silti huono. Poni näyttää muuten pirteältä, mutta kun liikkeessä varaa jalalle painoa näkee sen, että tekee kipeää. 

Poni talliin käytävälle ja eikun etsimään syytä.
Kaviot - Ei päältä lämpimät, 
Varvaspulssi - Ei poikkeamaa (tunnustelen melkeinpä päivittäin pulssit koska pelkään kuollakseni kaviokuumetta!)
Kuume - Ei poikkeamaa.
Jalan ja lavan, kaulan sekä selänlihaksiston painelu - Ei mitään poikkeamaa.. 
Kavio nivel - Hiukan nestettä tuntuu..

Argh, mutta kavion muoto.. Se on muuttut huomattavasti, johtuukoha ed. kengityksestä vaiko kavioluun muutoksesta? 

Päätin vielä taivutella ponia itsekseni ulkona. 

Vej taivutuksiin ei reagoinut juuri mitenkään, mutta oej vuohis- kehä- sekä kavionivelen taivutukseen reagoi aika voimakkaasti. 

Mieleeni tuli ensimmäisenä kavioluun muutokset, jonka seuraamuksena nivelissä vauriota. 

Eikun poni karsinaan ja odottamaan seuraavaa päivää sillä meille tulee uusi (ja pitkään toivottu) kengittäjä, vihdoinki. Haluan kuulla kengittäjä mielipiteen asiaan (voiko vika mm. löytyä säteestä/ kaviopohjasta)

Kengittäjä saapui torstaina iltapäivän puolella ja ensimmäisenä kengityksessä oli Bäkkis. Poni koki muodon muutoksen, sillä kaviot vihdoin näytti ratsunponin kavioilta. Etujalat ei olleet enään vinot, ja takakaviot ei olleet enää suksena mahan alla. 

Edellisestä kengityksestä on kuitenkin vain 6vk ja normaali Bäkkiksen kengitysväli on ollu 7-8vk viime kesään saakka kun meillä kävi eräs seppä vakkarina. 



Sitten oli Wilin vuoro. 


Etukaviot olivat anturankohdalta erittäin pehmeät, oej toista pehmeämpi. Sekä arempi. 

Apua, meillä ei ollut välipohjallisia, joten kävin heti kyselemään lähimmät hevostenpitäjät. Sattuikin tuosta "naapurista" löytymään ja eikun nopeasti hakemaan. 

Saatiin niistä tehtyä väliaikaiset. Ei kovin hyvät, mutta niillä mennään nytten ensi viikkoon kunnes saadaan uudet alle! Täytyy vielä jostain käydä hakemassa tervaa jotta saadaan täytettyä tyhjätila kavion ja pohjallisen välistä.

Asettelin jalat samalla tavalla kuin "ennen" kuvassa jotta saa vähän oikeamman käsityksen, muuten poni seisoo jalat vierekkäin. 

Tänään aamulla Wili on huono, seiso karsinassa ja ulkona tosi hyvin varaten painoa tasaisesti, mutta käynti oli huonoa. Myöhemmin kun menin taas katsomaan poneja tarhalle niin siellä se ravaili, hiukan epäpuhtaasti, mutta käynnissä ei ollut enää huomattavaa epäpuhtautta, hiukan otti hitaamman "venyttävämmän" askeleen oikealla etujalalla.

Ell myös soitti aamulla ja hän on tulossa viimeistään keskiviikkona kuvaamaan jalat. Toivottavasti mitään kovin vakavaa ei löydy, ja että poni saataaisin "terveiden"kirjoihin takaisin. 

Palataan asiaan kunhan eläinlääkäri on käynyt lausunnon antamassa!

lauantai 21. tammikuuta 2017

#73 ~ MITÄ 2017 TUO TULLESSAAN? ~

Tämä postaus oli tarkoitus julkaista heti 1.1. mutta en vain pystynyt. 

Tavoitteet tälle vuodelle.. Niitä on liikaa ja tiedän, että hevosten osalta osa jää vain haaveiksi taikka viivästyvät suunnitellusta
aikataulusta, sillä meidän treeni olosuhteet ovat kurjat nytten! Meillä on kaikkialla niin kovaa, ettei pysty treenaamaan juuri lainkaan, mennään siis käynti painotteisesti. Ravi siirtymisiä voi tehdä, sekä muutaman askeleen laukkatehtäviä, mutta ne ovat huonot Wilille sekä myös Bäkkikselle.


Wilin kanssa pitäisi päästä treenaamaan paremmin koottua laukkaa, jos joudun liikaan toistamaan laukanostoja, loppuu Wilin motivaatio ja se käy "p*rseilemään*, niin minäkin.. Bäkkis taas tarvitsisi lisää vauhtia, joten lyhyet siirtymiset eivät tule nyt kuuloonkaan, siirtymisissä nuori toimii moitteettomasti, mutta niitä ei treenailla kuin vain liinassa ilman ratsastajaa. 


Tosiaan, tän vuoden tavoitteet/haaveet


Wili


~ Voimaa voimaa..
~ Kokeilla ilman satulaa ratsastusta jossakin vaiheessa vuotta
~ Esteillä koti treeneissä 90-100cm 
~ Esteillä kisoissa suoriutua 80cm radoista
~ Sileällä suorittaa kevään aikana K.N. Special yli 60%
~ Maastoilla paljon, ottaa pitkät matkat kuvioihin (30km)
~ K.N. Special sekä esterata nro.2 suorittaa koulussa vähintääkin H2 arvosanalla


Bäkkis


~ Voimaa
~ Vauhtia
~ Esteihin tutustuminen selästä käsin
~ HeD rata harjoitus/ I-tason kisoissa, miksei jokin laukkaohjelmallinenki?
~ Maastoihin totuttelu (autot jne)
~ Kokeilla ilman satulaa ratsastusta
~ Suorittaa koulussa hevosen esittämis sekä juoksutus näyttö

Noora


~ Kuntoilua
~ Kehittyä ratsastajana
~ Saada varmuutta esteillä
~ Käydä kesällä paljon rullaluistelemassa
~ Tutustua uusiin ihmisiin
~ Valmistua kevään aikana koulusta
~ Tehdä hiuksille joitain uutta!

Onko sinulla tavotteita taikka haaveita 
tälle vuodelle? 
Jos olet jo ehtinyt kirjoittamaan blogiisi, 
niin linkkaathan sen minulle, niitä on mukava lukea!