maanantai 9. huhtikuuta 2018

#101 ~ TAMPEREEN REISSU ~

Olipas viikonloppu!

Kuvat ei liity tähän viikonloppuun. 

(tekstin lopussa video kooste viikonlopusta)

Starttasin autoni lauantai aamuna kahdeksan aikaa ja aloitin matkan kohti Lappeenrantaa. Lappeessa hyppäsin tavoireideni kanssa Linnean kyytiin. Aloitimme matkan ABC kahvitellen ja siintä suuntasimme katsomaa Harjun opk'lle Kansallisen tason koulukilpailuita. Katsoimme HeA ja osan VaB radoista. Kävimme myös ravitallilla moikkaamassa tuttuja ratsuja joihin pääsi silloin koulussa tutustumaan. 

Tämän jälkeen suuntasimme kohti Tamperetta Vantaan kautta. Matkaan tuli muutamia mutkia ja meidän aikataulutukset meni uusiksi. Kävimme Hämeenlinnassa syömässä ja sen jälkeen menimme Lempäälään Ratsuniittyyn, moikkaamaan Juliaa ja Wiliä. 

Puunattiin Wili ja Julia varusti. Maneesissa Julia ensin itse ratsasti jonka jälkeen minäkin sain nousta selkään. Poni on kehittynyt ihan älyttömästi eteenpäin, en edes voi kuvitella mihin se pystyy vuoden päästä! Ruunan liike on saanu näyttävyyttä ja kokoa. Harjoitusravissa ei todellakaan enää ole ihan helppoa istua. Laukkakin isoa, vielä isompaa mitä se minulla ollessa oli.  

Wili / kesäkuu 2017 C. Oona Pitkonen


Oli myös erittäin mahtavaa nähdä kuinka rento sekä "omaitsensä" poni oli. Wili painoi tuttuun tapaan turpansa kasvojani vasten ja hetken oli vain siinä. Juuri niinkuin se minulla ollessani teki joka päivä, joka hetki kun menin sen luokse. 

Julialla ja Wilillä on tälle kaudelle jo hyvät tavoitteet ja isoimpiin kisoihin pyrin lähtemään kannustamaan. 

Erittäin hyvillä fiiliksillä lähdimme ajamaan Linnean kanssa kohti Tamperetta ja hotellia. 

Aamusta heräiltiin jo ennen seiskaa, siinä pienet valmistautumiset ja suunnistus lähimmälle abclle aamukahville. 

Messuilla oltiin juuri ovien avutumishetkellä ja pääsimme nopeasti sisälle. Kävimme katsomassa esittelyhepat ja ponit ja suuntasimme Tuhmaponin karsinalle moikkaamaan Oonaa. Tämän jälkeen menimme katsomaan Anna-Julia Kontion klinikkaa. 

Sitten alkoi shoppailu kierros. Kiersimme kaikki kojut yksitellen läpi. Minulle tarttui heti matkaan mukaan Jacson -merkkiset ruskeat koulusuojat ja toisesta kojusta ruskeat karvasuojat. Myös Finntackin (ravi)kuljetusloimi tarttui mukaan, Ukkostuuli -kyltti ja heppanameja. 

Bäkkis 2017 C. Oona Pitkonen

Vein Wilin vanhan satulan Satula.Com pisteelle myyntiin ja samalla aloin ihailemaan koulusatuloita. Kääks. Ja muutamaa estesatulaakin tuli myös himoittua.. 



Söimme vähän pehmistäkin. Katsoimme Julian, Linnean, Nellin sekä Vennyn kanssa Kaamoscup finaalin sekä Suomenhevosten radat. Tämän jälkeen suuntasimme haukkaan pientä välipalaa. 

Jatkoimme kiertelyä sekä kävimme katsomassa Handler kisaa josta suuntasimme nopeasti Ruosteen klinikalle. Tältä klinikalta sain itse paljon irti asioita ja motivaatiota oman ponin kanssa toimimiseen. 

Messuilta lähdettiin pois 16.45 jonka jälkeen suuntasimme Ylöjärvelle Vahannan ratsastuskoululle. Sieltä lähdimme ajelemaan kotiin päin. Kotona olin vasta yhden jälkeen yöllä!


tiistai 3. huhtikuuta 2018

#100 ~ BÄKKIS & SEN TAVAT ~

Postauksen kuvat c. Oona Pitkonen 

Sain tän idean instagramista seuraajaltani. 

Tää aihe tarviis sellasen hulvattoman videon, mutta minulla ei ole yhtään video klippiä ponin tavoista kun yleensä olen  yksin tallilla, joten nyt mennään vain tekstipohjalla ja upeilla studiokuvilla. 



Bäkkis ei poistu karsinasta, vaikka ovi olisi auki. Ainoastaan herkut houkuttelee tarpeeksi paljon paikalta poistumiseen. 

Bäkkis vihaa päitsiä. Se riisuutuu jollain kumman konstilla päitsistä, jos ne jätetään karsinaan/tarhaan päähän. Yleensä lukot ovat ihan ehjät.

Taluttaessa poni heittää päätä silloin kun minä olen kiukkuinen/kireä. Poni siis muistuttaa, että hänen läsnään ei parane kiukkuilla ja kulkea suumutrulla. 

Bäkkis rakastaa venyttelyitä. Joka lenkin jälkeen tekee jalkojen, kylkien ja selän venytykset enemmän kuin mielellään. 

Kengittäessä haluaa haistella jokaisen kengän ja yleensä etukenkiä naulatessa haluaa katsoa mitä kengittäjä puuhaa. 

Irtojuoksuttaessa poni on laiska. Ei liiku jos ei ole pakko. 

Stressaantuneena käy syömään, esim maastossa jos paineistuu ja sen seurauksena stressaantuu niin koittaa päästä lähimpään puskaan syömään.

Bäkkis syö kaikkea mitä sille antaa. 

Bäkkis antaa pistää rokotukset ja kipulääkkeet laitumella vapaana ollessa.



B pelkää joka kevät ensimmäisen pesukerran aikana vesiletkua. 

Kun ponia ei kiinnosta työnteko, se pullistaa kylet yyber pulleaksi. (tätä ollaan saatu jo karsittua hyvin paljon pois!)

B tykkää maastossa liikkua musiikin tahtiin. Yksin maastoillessa puhelimestani siis kuuluu aina musiikkia, oli askellaji mikätahansa niin musiikin temmon mukaan poni etenee.

B pukittaa pää ylhäällä, melkein niska osuen minun kypärääni. Vain köyriessään vetää pään polvien väliin.

Kuumuessaan ottaa kaiken painon takajaloille, eikä ymmärrä liikkua tarpeeksi eteen. Täten liike suuntaa lähestulkoon kokonaan ylös. 

B tykkää tarhaleluista, viimeisimpänä kumisaapas joka on riepoteltu palasiksi parissa viikossa. 



Kuumuessaan myös pullistaa alakaulan kivikovaksi.

B tykkää pitää turpaa vasten poskeani.

B kävelisi varmasti puuhun herkkujen perässä.

Ruuna ihastuu jokaiseen kimoon hevoseen, oli se tamma, ruuna tai ori.

Jos B pelkää jotain, se enemmin menee sitä päin kuin lähtisi karkuun.