keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

#40 ~ MAASTAKÄSIN JUMPPAAMISTA ~

 Tällä teemalla ollaan menty hieronnan jälkeen. 

Ollaan me ruunan kannsa käyty myös kentällä hiukan taivuttelemassa ja ruuna tuntuikin erittäin hyvältä. 

Käytiin myöskin Bäkkiksenkin kanssa kentällä tutustumassa liikenteeseen ja uusiin paikkoihin. Pikkusiskoni ratsasti Wilin ja minä talutin teinin. Oli aika ori meininki päällä Bäkkiksellä. Se on kevättä rinnassa! Kentällä ei tehty oikeastaan muutakuin vai ihmettelimme maailman menoja ja keskustelin kentän omistajan kanssa.

Wilin kanssa ollaan otettu joka liikutuksen jälkeen tavaksi jalkojen venytykset. 

Kuvat otettu perjantaina 8.4. ja kuvaajana toimi Petra


Maastakäsin teemme väistöjä ja peruutuksia. Kohta on tuo meidän alatie täysin kuiva niin aloiyellaan puomijumpat maasta käsin molempien ponien kanssa! 

Kovasti jo haaveilen siintä omasta kentästä, mutta ensin täytyy saada rahoitus kuntoon! 



Ainiin.. tipuin myös ruunan selästä eilisellä ratsastus kerralla. 45minuutin ratsastuksen saldona oli 5 tippumista ja viimeisellä kerralla kävelinkin yksin kotiin reilun kilometriun matkan. Wili nimettäin pelkäsi tällä kertaa aivan kaikkea ja säikkyminen jäi päälle vaikka kuinka yritin kannustaa ja rohkaista ponia! Sain kunnon sonniloikkia, mutta ne ei minun tasapainoa onneksi säikäyttänyt. Mutta  reilu 180 asteen täyskäännökset oli minullekkin aivan liikaa. etenkin kun nätistä laukasta tehdään varoittamatta pysähdys ja heitään täysin ympäri. Hiton sorsat ja ketut! :D 




Nytten kärsin lievistä kivuista.. niskat ovat aivan jumissa ja oikea käsivarsi on hellä. Myös vasemman käden keskisormen nivel on turvoksissa ja kosketus arka. Käveleminen on hiukan hankalaa kipeiden reisien ansiosta. Ja tuli myös eilen todistettua, että ratsastussaappaat eivät ole tehty kävelemistä varten, nimimerkillä : hirveät rakot kantapäissä! 

Peruutuksissa vielä joutuu neuvomaan, ehkä tää ruuna viel joku päivä toimii kuin ajatus! 


No, mutta näillä eväillä lähden nytten uudestaan ruunaa ratsastamaan ja toivotaan, että pysyisin selässä tällä kertaa! 


Ravissa loppu venytykset

lauantai 2. huhtikuuta 2016

#39 ~ KARVAN LÄHTÖÄ JA JÄYKKYYTTÄ ~

Noin. Otsikko kertookin meidän viimeisen parin viikon aiheen.

Pahoittelu postauksen kuvista, ne ovat puhelimella otettuja!

Wili meni takapäästä todella jäykäksi /kireäksi kun tuli jäätikkä kelit ja nyt alkaa hiukan menemään parempaan suuntaan kun paikat ovat sulaneet.

Meillä on ollut erittäin huonot treeni olosuhteet, jonka takia vielä huonompi on ollut lähteä purkamaan tätä kireää pakkaa. 

Tänään kävi hevoshieroja hoitamassa vihdoin Wilin ja totesi, että helposti tämä kuntoon saadaan ja ajan kanssa paranee jne. 

Ruuna nautti hoidosta, mutta lopussa paikkojen läpikäyminen oli vissiin turhaa, kun etunen alkoi nousemaan rajustikkin. 

Hierojan hoitoraportti 





Oikea puoli - Tiukkuutta lonkkakyhmyn ympärillä, pakaralihas, ristiselän alue, TFL - peitinkalvo kireä. Hieman tiukkuutta viim. kylkiluun alueella. Lavan yläosassa jäykkyyttä + hieman tukkoisuutta.
Vasen puoli - Samat alueet, mutta pehmenee paremmin
Jatko hoito 
Venytykset - Joka liikutus kerran jälkeen : Takaset eteen + ristiin eteen alle. Etuset eteen.
Jumpat - Maastakäsin takaosan väistätystä mol. puolin. Puomi ja kavaletti jumppaa, voi tehdä myös maastakäsin. 


Nyt ruuna saa olla tarha lomalla maanantaihin asti, ja tiistaina palaamme maastoilun merkeissä työn tekoon. 

Toivon, että eron alkaa jo huomaamaan, mutta hieroja on tulossa n. kuukauden päästä uudestaan tekemään hoidon. Luultavasti jatkamme hoitoja säännöllisesti koko tämän kauden.


Bäkkiksen kanssa hommat on luistaneet ihmeen hyvin! Kävimme myös onnistuneen yhteismaaston Wilin ja tenavan kanssa. Petra ratsasti Wilillä.


Bäkkis osaa olla kyllä niin veikeä tapaus. 

Leikkasin myös tälle ponille ratsutukan, vielä on siistimistä vaille, mutta eipä enää ole turakasa!

masentu tästä tukan leikkuusta... :D



Tosin orhi alkoi jo testailemaan seuraavalla ratsutus kerralla, että onko pakko tehdä silleensä niikuin kuski pyytää. Tällöin on ilmennyt ravissa pään viskaamista alas päin ja samalla nousee etuset ilmaan -> ori meneettää tasapainon, meina kompastua -> pysähtyy ja mulkaisee minua syyttävästi. Mutta korvat eivät missään vaiheessa ole olleet luimussa, vaan täysin hörössä.

Sain kaverilta kokeiluun martingaalin, jonka kanssa tein maastakäsin harjotteita ensiksi 4 kertaa. Bäkkis vihaa ylimääräisiä härpäkkäitä ja yleensä vetää niistä amatööri riehumiset. 


Satuloin siis normaalisti, ja lähdimme treeneihin iloisin mielin. Kertaakaa ei täysin vastustellut mitään, ja hyväksyi asian, että ei saa päätä taivaisiin, eikä kokonaan etujalkojen väliin. Vihdoin ori hyväksyi täysin tuntuman suuhun koko maastakäsittelyn ajan. Kävelin siis ruunan vierellä, oikea käsi sään oikealla puolella pitäen ohjaksesta ja vasen käsi vasemmalla puolella. Ääni avuista ja puolipidätteistä siirtymiset käynnin - ravin ja laukan välillä. 

tässä kuvassa on vielä pitkä harjas.

Kävin ruunan ratsastamassa maastossa kevyesti keskiviikkona ja ajattelin kun oli nätti kelikin, että hyppäämpä samalla kertaa Bäkkiksen selkään. Laitoin martingaalit ajatuksella - tänään otetaan kyytiä teiniltä. Eli hiukan jänsäkätti kuika tässä nytten käy. 


Ori oli aivan mainio! Otettiin pellolla käynti harjoituksia - voltit, pysähdykset ja peruutukset. Alettiin tekemään ravi siirtymisiä , ravissa ympyröitä jne. Nostettiin laukkakin molempiin suuntiin ja tehtiin muutama laukkaympyrä. Lopuksi vielä hetken ravailtiin ja lopetettiin nättiin pätkään, käveltiin loppukäynnit tiellä, eikä ponilla ollut kiire ollenkaan tallille! 

Ja mikä parasta, pääpysyi siedettävällä korkeudella ja välillä jopa haki erittäin nättiä myötäystä. Jes, ollaan taas onnistuttu etenemään. Kesällä jätämme näillänäkymin ratsastuksen minimiin, ja keskitytään kärryttely puuhiin ja sillä haetaan voimaa ja lihasta tulevaa talvee varten. 

Mikäli saamme tehtyä oman kentän, niin tarkoitus olisi ratsastaa siellä muutama kerta ja irtohypyttää/juoksuttaa mahdollisimman paljon. Jossain vaiheessa kesää annan ainakin 2-4viikon täysloman, mikäli orhiin pää sitä kestää!



Nää on näitä erittäin "julkaisu kelpoisia" kuvia.. :D