Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

#85 ~ TUSKAILUA RATSASTUKSISSA ~

Tää Suomen talvi! Vasta  meillä oli sulat kentät, ja nyt taas on jäätä ja lunta.. 
Pääsin maantaina ponin kanssa valmennukseen. Lastasin ja kuljetin Wilin yksinäni, sekä myöskin purin trailerista. Harjoiteltiin alkuraveista lähtieä K.N. Special radan osia.
Ensin tultiin pituushalkasiaa, siintä jatkaen aina vastakkaiseen suuntaa, ja pitkälle sivulle tehden loivakiemuraura. 
Sitten otimme C päätyyn mukaan volttien harjoitukset. Vasempaan suuntaan meidän voltti vaan paisui paisumistaan, en saanut ulkojalalla käännettyä tarpeeksi Wiliä, toisin kun taas oikeaan kierrokseen voltti oli paljon parempi ratsastaa. Teimme myös koko rataleikkaa linjoja, keskiravilla ja käyntisiirtymisillä. Yllätyin positiivisesti kun Wili tarjosikin isoa lisättyä ravia! Pompin vaan kyydissä, mutta eihän siinä voinut muutakuin kehua ponia. Työnsin istunnalla nimettäin hiukan liikaa joten poni teki aivain oikein. 
Ratsastettiin rata muutaman kerran läpi. Ja lopuksi vielä tehtiin laukka ohjelma uudestaan. 
L päädys…

#84 ~ KEVÄTTÄ RINNASSA ~

Ihanaa, kevät alkaa saapua hyvää vauhtia. Aurinkoiset ja etenkin lämpimät päivät tuovat hymyn huulille. Bäkkis sai siis Harjun reissun jälkeen loman ratsastuksesta, sillä satula on tällä hetkellä epäsopiva. Kuitenkin olen nyt pyrkinyt silloin tällöin pyöräyttää liinassa. 

Wilin kanssa olemme maastoilleet, ja tänään kokeilin vähän tuuppailua omalla kentällä. Todella huono idea, sillä kentän pohja oli erittäin huonossa kunnossa ja poni parin vapaan jälkeen pohkeen takana. Sekä en osannut mitenkään istua satulassa, en saanut itseäni kannettua keskivartalosta, enkä löytänyt istuinluita.. Tuntui turhauttavalta. 

Sain tänään sentäs kuvaajan, mutta alkoi turhauttamaan kun hommasta ei tullut mitään. Wili kyllä teki parhaansa. 

Huomaa myös sen että menemme Wilin kanssa pääsääntöisesti itsenäisesti. Kukaan ei ikinä käske kantamaan itseäni, eikä käske istumaan keskellä satulassa, joten kuvittelen kaiken menevän hyvin, vaikkei mikään oikeasti menekkään. 
Olen myös huomannut että minun oma kuntok…

#83 ~ PONIEN KANSSA HARJUN OPK'LLA 4/4 ~

1.3. Keskiviikko aamuna kello soi 05.45, mutta heräsin jo viiden aikoihin. Ennen kuutta kömmin tallille ruokkimaan ponit ja luokkatoverin hevosen. Heinien jaon jälkeen lisäsin omille poneille vettä ja lampsin tallin yläparvelle hengailemaan noin puoleksi tunniksi. Selailin instagramia, ja jotenkin päädyin katsomaan hevostarvike myymälöiden uusia "myynti"kuvia. Onneksi ei ole varaa ostaa mitään uutta poneille, joten instagramin kautta kuvien katselu oli riittävä. Ei voinut vahingossakaan lisäillä mitään ostoskoriin.. ;) Vihdoin kello koitti 06.30 ja raahauduin alas antamaan väkirehut.
Tänä päivänä en osallistunut Wilin kanssa opettajan tunneille ollenkaan. Kävin Wiliä taluttelemassa noin tunnin ajan, kunnes sitten saatiin tallimestarilta lupa viedä vierastallissa maijailevat ponit ja hepat tarhoihin. 
Ponit pääsivät ulos siis jo ennen kahta. 
Puolikuudeksi tavoittelin Nestoriin Wilin kanssa, tällä kertaa vuorossa oli esteet. 
Olin siis jälleen luokkatoverini valvovan silmän a…

#82 ~ PONIEN KANSSA HARJUN OPK'LLA 3/4 ~

Alun perin minulla piti olla Wilin kanssa koulutunti klo 10--> mutta tilanteet muuttuikin ja se siirtyi klo 9. Bäkkiksen aamutalutukset oli pikaiset, sillä kerkesin tulemaan tallista ulos, ja kävelemään parkkipaikalle, kun minut "passitettiinkin" satuloimaan Wili.
Tehtiin tunnilla loivaa kiemura uraa kevyessä ravissa, ja en saanut oikeaa pohjetta oikein läpi. Enkä kylläkään saanut edes opettajalta apuja asiaan. 
Laukan nostoissa Wili kuitenkin toimi, tehtiin siis "kaartoradan poikki" ja pituushalkaisijalla laukannosto ja lyhyellä sivulla takaisin raviin. Kun nostot sujui hyvin, jäätiin pääty ympyrälle muutaman kierroksen ajan laukkaamaan.
Illalla oli tarkoitus käydä luokkalaiseni valvovan silmän alla hyppäämässä esteitä, mutta suunnitelmiin tuli muutoksia alkuverkan jälkeen ja vaihdoimmekin istuntaharjoituksiin. Herkisteltiin ponia avuille ja haettiin oikeanlaista tempoa laukkaakin. Poni tuntui ihan älyttömän hyvältä. Hirmuisesti meillä on töitä oikeaan kierrok…