maanantai 29. helmikuuta 2016

#36 ~ MIUN TENAVA ON IHAN SUPER ~

Onko muut kokeneet omien nuorien kanssa sitä 
onnistumisen tunnetta ja suurta ylpeyttä? 
-Minä olen ainakin.


Aivan mahtava sää touhuta hevosten kanssa! Ruuna on vielä rokotus lomalla, joten olen antanut sen nauttia vaan auringon paisteesta. Satulat tulivat tänään sovitukseen, joten huomenna testaillaan ensimmäistä ratsain.



Bäkkiksen kanssa on treenit lähtenyt sujunaan erityisen hyvin. Tänään nousin selkään neljättä kertaa ja mentiin käyntiä pitkän matkaa. Alkuun orhi ei liikkunut käskystä, vaan tarvittiin taluttajan apua (mieheni auttoi).
Hetken päästä päästettiin naru irti ja yritin jälleen jatkaa matkaa itse käskemällä ja käytiin heittämässä puolikas voltti ja sitten teini jäikin taluttajaa odottamaan. Tuki henkilö käveli meidän vierellä ja välillä meni eteen taikka jättäytyi taakse. 

Oikein tukeva haja asento.. :'D

Matkan varrella myös kuului kauhea pamahdus, meinasin lentää selästä alas..
Bäkkis ei siis reagoinut asiaan millään -käveli vaan eteenpäin.. Vaan siis minä itse säikähdin sitä ääntä niin kovin, että huhhuh.. 

Muutaman kerran sain tenavan liikkeelle omilla käskyillä ja nättiin pysäytykseen lopetettiin hommat. 

Meillä oriin kanssa myös eräs ongelma nimeltä -massattomuus.
Varsa alkanu taas kadottaa massaa.. kylkiluut paistaa jälleen, mutta heinämaha pömpöttää.
Viime keväänä oli sama homma.
Noissa alemmissa kuvissa näkyy kylkiluut hyvin. Orhi on nytten ottanut kasvuspurtin, jonka se teki myös viime keväänä. Joten uskoisin, että on siihen liitännäinen homma.

Täytyy käydä ostamassa jonkin näköistä massatus rehua nyt pikemmiten!







Viljo

torstai 25. helmikuuta 2016

#35 ~ ROKOTUS LOMA JA TEININ OPETTAMISTA ~


Edelleenkin on pieni BANNERI -niminen ongelma, 
tekeekö enää kukaan vieraille bannereita?

Pikkusiskoni oli viime viikonloppuna kyläilemässä luonamme. Ratsastelin kevyesti Wilbertin ja siskoni räpsi kuvia.

Ruuna on ollut erityisen kiva ratsastaa, ottaen huomioon sen, että meillä ei ole vieläkään sopivaa satulaa.

Lauantaina päätimme siskoni kanssa myös satuloida Bäkkiksen ja kas, kipusinkin sinne selkään istumaan. Pikku orhi oli todella nätisti!


Lauantaina siskoni ratsasti ruunan ja hyvinhän sekin meni. Wiliä hiukan jännitti traktori joka rämisteli lingon kanssa, mutta ei muutoin reagoinut siihen. Oli reipas ponipoika!

Olen ahkeraan etsinyt satuloita ja yhtään sopivaa ei tunnu mistään löytyvän. Nytten minulle on tulossa kokeiluun eräs koulupenkki ja toivotaan, että olisi hyvä. Sormet ristiin ja peukut pystyyn! 

Ruuna kengitettiin maanantaina ja sitten tulikin eläinlääkäri tiistaina rokottamaan. Wilille nousi kuume. joten nytten otetaan noin viikon verran rauhallisesti. Ei hikiliikuntaa.

Eilen päätin yksinään nousta Bäkkiksen selkään.. Varmuuden vuoksi vein ruunan talliin ja menin orhin kanssa tarhaan leikkimään satula puuhia (ainoa paikka missä on aidat ympärillä).. Yllätyin hyvin positiivesti, sillä pikkuinen päästi minut selkään useaan otteeseen ilman tukihenkilöä. Olisi seissyt varmaan paikallaan maailman tappiin asti. Hyvin alkoi myös ohjastuntumaa myötäämään paikallaan seisoessa.

Vielä puuttui eteenpäin pyrkimys, joten pyysin miestäni tulemaan hiukan kannustamaan aluksi ilman taluttamista. Alkuun saatiin yksi askel ja olin aivan varma, että kohta lennetään lumihankeen. Pian kävelimmekin jonku matkaa aivan rennosti ja pysähtyi jopa pienillä pidätteillä (opetettu ajohommissa).

Hirveästi kehuja ja eikun alas selästä ja treenit loppui siihen. Tarkoitus olisi ottaa huomenna uudestaan!



Kuolaimet eivät olleet lyhyet vaan aivan liian pitkät, ja tulivat toiselta puolelta liikaa ulos.. 





Minkälaisia postauksia 
toivoisit jatkossa?




torstai 18. helmikuuta 2016

#34 ~ UUTUDEN VIEHÄTYSTÄ ~






Wilbert saapui luoksemme 13.2. Ruuna pääsi loppu päiväksi tarhailemaan uuden tarhakaverin kanssa.

B oli enemmän kuin mielissään uudesta kaverista! 




Bäkkistä olen nytten vain juoksutellut liinassa joustojen kanssa. En ole päässyt ottamaan selkään nousu harjoituksia, sillä uupuu apukäsi. 


Wilbertin kanssa on sujunut hyvin. Ruuna on pikku hiljaa tutustunut tapoihimme ja on erittäin sopeutuvainen. Tällä hetkellä etsimme ruunalle satulaa, mutta olen lainaillut nytten kaverini satulaa, jolla olen käynyt pellolla ratsastelemassa. W oli oikein innokkaana hankireenissä, mentiin kylläkin todella kevyesti, mutta ponilla olisi vauhtia riittänyt! Toinen oli ihan innoissaan, joten otimme muutaman kiittolaukka pätkän jolloin W sai kiihdyttää vauhtia niin paljon kuin halusi. Ratsastuksen lopetettua poni oli tyytyväisen oloinen eikä oikeastaan hionnut yhtään. Jätin silti tunnin ajaksi tallin lämpöön karsinaan ja sitten vein ulos päiväheinille.  

Seuraavana päivänä käytiin taluttaen käppäilemässä ja katselemassa vähän uusia maisemia. 

Nytten on ollut muutamana päivänä todella kiva ilma, mutta siihenkin taitaa tulla muutos, sillä on luvattu lumisadetta ens maanantaihin saakka!

Wilbertille on tilattu rokotus aika, ja kengittäjänkin pitäisi lähipäivinä ilmestyä.

Sekä toivottavasti saadaan sopiva satula pian ja päästäisiin tosi toimiin -valmennuksiin. 



W saapui. 
Tutustumista.... poika vaiko tyttö? :'D
puhelin kuva ekalta päivältä.

Eka ratsastus Hartikanlahdessa.








Onni ♥



Oisko täällä kukaan innokas tekemään bannerin? 
En yksin kertaisesti saa mitään aikaiseksi, 
kun ylimääräistä aikaa ei kovin ole, 
joten nytten taas bannerina 
tuommoinen 3minuutin väsäys!

perjantai 12. helmikuuta 2016

#33 ~ TERVETULOA WILBERT II ~

Edellinen koeratsastus tuottikin vihdoin tulosta, ihastuin poniin täydellä sydämellä. Jätin ponista tarjouksen, joka myöhemmin hyväksyttiin ja kas,

uusi poni saapuu luoksemme huomenna lauantaina (13.2.16).





Wilbert II kutsutaan nykyisessä kodissa Pertiksi, mutta katsotaan vaihtuuko kutsuma nimi meillä ollessa.

On ihanaa saada Bäkkikselle uusi kaveri, ei tarvitse nuorta enää pitää yksin.

Ponia ei oltu n. 2kuukauteen liikutettu mitenkään, joten en odottanut ponilta oikeastaan mitään. Sekä ratsastin täysin epäsopivalla satulalla (liian iso kaikessa suhteessa..:D), mutta silti tykästyin tähän täysin!

Wilbert II on rodultaan new forest, mutta hippoksessa lukee Eestiläinen ratsuponi.

Ruuna, syntynyt 2010 Virossa.

Säkäkorkeus on arviolta alle 150cm, ei siis ole virallista mittausta!

Isä on Suomessa syntynyt ori, Wilton's Surprise ja emä taas Alankomailla syntynyt,  Linda v. Camstra.


Alla koeratsastuksesta lyhytvideo.


torstai 4. helmikuuta 2016

#32 ~ EI MITÄÄN, EI KETÄÄN.. ~


Tyhjyyttä täynnä tämä minun hevostelu arki!

Koeajalla ollut poni lähti 30.1. takaisin omistajilleen. Ponista ei ollut minun käyttööni. 

Mutta erästä ihmistä lainatakseni "Sinun 3vuotias ori varsasi käyttäytyy paljon paremmin, kuin tämä kesken kasvuinen 8vuotias ruuna."

Hevosen käyttäyminen ei siis ollut syynä tähän päätökseen! 
En täällä blogin puolella halua asiaa puida sen enempään.

Bäkkiksen kanssa olemme kärrytelleet ja satula puuhia otettu. En ole vielä noussut selkään istumaan, mutta olen maannut useaan otteeseen selän päällä, samalla ponia on talutettu. Meillä on tiet aivan "kierolla" jäällä, joten on turhan liukasta. Pelloille ei ole mitään asiaa mennä, sillä pehmeän lumi kerroksen alla on jäätynyttä lunta joka juuri sopivasti repii vuohiset verille..

Ei meillä kylläkään ole mikään kiirekkään tämän teinin kanssa! 

En ole saanut kuvia otettua, mutta instagramista saattaa löytyä puhelimella räpsittyjä.. Kuvat löytyvät oikealla olevasta sivupalkista!

Olen hartaasti etsinyt sitä uutta ihanaa hevosta, mutta vielä ei ole sopivaa löytynyt. Lauantaina olisi tarkoitus lähteä Kouvolan suunnille katsomaan erästä isoa ponia! Peukut pystyyn nyt..
parin minuutin tuhraus... :')